Ari Torniainen
Takaisin edelliselle sivulle

05.10.2012

Kaupallisen marjanpoiminnan säännöt selviksi. Mielipidekirjoitus mm. Etelä-Saimaa 10.9., Elimäen Sanomat 12.9.2012 ja Länsi-Saimaan Sanomat 14.9.2012



Ulkomaalaisten marjanpoimijoiden toiminta on aiheuttanut paljon keskustelua tänä kesänä Kaakkois-Suomessa.

Kulunut kesä on osoittanut, että ammattimaisessa marjanpoiminnassa tarvitaan tarkennuksia ja pelisääntöjen selvennyksiä jokamiehenoikeuksiin, jotka on hyväksytty olosuhteissa, joissa laajaa ulkomaalaista, ammattimaista marjanpoimintaa ei ollut.

Ammattimainen marjanpoiminta ei ole ongelma valtion ja kuntien mailla. Sen sijaan lähellä asutusta tapahtuva poiminta ja poimintatavat aiheuttavat ongelmia.

Suomen metsiin mahtuu marjojen poimijoita, mutta runsaalla joukolla harjoitettavaa kaupallista poimintaa ei pidä harjoittaa asutuksen läheisyydessä, eivätkä poiminta ja poimintatavat saa aiheuttaa vahinkoa maastolle.

Ympäristöministeriön juuri julkaisema opas jokamiehenoikeuksista ei anna maanomistajille apua kaupallisen marjanpoiminnan ongelmiin. Ympäristöministerikään ei aio puuttua jokamiehenoikeuksiin ministerikaudellaan.
Mielenkiintoista, että maa- ja metsätalousministeri oli kesällä sitä mieltä, että ammattimaisesta marjanpoiminnasta tulisi sopia maanomistajan kanssa. Nyt ympäristöministeri on toista mieltä.

Pelisääntöjen noudattamisesta ovat vastuussa ammattimaisen marjanpoiminnan järjestäjät. Heidän pitää opastaa ulkomaalaisia marjanpoimijoita ja vastata heidän liikkumisestaan ja poimintatavoistaan. Jokamiehenoikeuden tulkinnoilta vältytään hyvän käytännön avulla ja noudattamalla sääntöjä sekä keskustelemalla ja sopimalla maanomistajien kanssa. Ammattimainen poiminta pitää ohjata syrjäsaloille, pois asutuksen läheltä.

Suomen metsissä on runsaasti marjoja ja niistä jää suurin osa poimimatta. Marjoja riittää kaikille, kunhan vain pelisääntöjä selkiytetään. Kaupallisen marjastuksen pelisääntöjä on selvennettävä nopealla aikataululla, ennen ensi kesää!

Ari Torniainen
kansanedustaja, Keskusta

Kuva1

Ari Torniainen | 00102 EDUSKUNTA | 050 512 0422 / 09 432 3184 | | www.aritorniainen.fi
Ylös