Ari Torniainen
Takaisin edelliselle sivulle

28.01.2013

Tarvitaan keinoja tuottavuuden kasvuun. Mielipidekirjoitus mm. Etelä-Saimaa 23.12.2012.


Hallituksen tämän vuoden talousarvioesitys ei sisällä suuria yllätyksiä. Esitys on linjassa viimevuotisen hallitusohjelman kanssa.

Valtion velanotto on ennätyksellisen korkealla, myös kunnat velkaantuvat. Näin ei voi jatkua. Hallitus on ohjelmassaan luvannut taittaa velan kasvun. Tavoite kuitenkin karkaa koko ajan kauemmaksi.

Mitä Suomessa sitten pitää tehdä? Tarvitsemme työllisyyttä ja kasvua tukevaa politiikkaa. Työllisyysastetta on saatava nostettua ja työuria pidennettyä alkupäästä ja keskeltä: nuoret on saatava aikaisemmin töihin ja työttömien määrä laskuun sekä työssä jaksamiseen kiinnitettävä huomiota.

Suomen kilpailukyky on osittain heikko. Tämä näkyy tiettyjen teollisuudenalojen hiipumisena ja vähittäisenä siirtymisenä halvemman kustannustason maihin.

Kilpailukyvyn takia yleistä kustannustasoa pitää saada laskettua, tämä onnistuu tuottavuutta parantamalla. Vakavasti pitäisi kyllä miettiä, onko palkkojen korotuksiin juuri tässä tilanteessa mahdollisuuksia. Joitakin vuosia sitten Saksassa saatiin suurten teollisuusliittojen ja työnantajien välille tehtyä sopimus, joka on ollut edullinen sekä teollisuudelle että työllisyydelle. Yhteistyössä löydämme Suomeenkin sopivan ratkaisun.

Tarvitsemme pitkän aikavälin ratkaisuja pysyvien työpaikkojen saamiseksi. Kasvua on etsittävä uusiltakin aloilta. Esimerkiksi uusiutuva energia, ruoan tuotanto, kaivosteollisuus ja erilaiset ympäristöön liittyvät uudet teknologiat voivat olla tulevaisuuden kasvualoja. Tätä varten keskusta esittää kasvurahastoa uusien alojen rahoittamiseen.

Pienet yritykset ovat niitä, joissa työpaikat säilyvät varmimmin Suomessa. Hallituksen pitää tukea pienten ja kasvua hakevien yritysten toimintaa, jotta uusia työpaikkoja saadaan syntymään maahamme. Kasvu on saatava aikaiseksi siten, että yhteiskunnassa heikoimmalla olevista pidetään samalla huolta.

Suomi on monien mahdollisuuksien maa, kun vain itse huomaamme sen.

Ari Torniainen
kansanedustaja, Keskusta

Kuva1

Ari Torniainen | 00102 EDUSKUNTA | 050 512 0422 / 09 432 3184 | | www.aritorniainen.fi
Ylös