Ari Torniainen
Takaisin edelliselle sivulle

19.06.2013

Hallituksen poukkoileva politiikka ei vakuuta/ Mihin hallitus meitä vie? Mielipidekirjoitus Etelä-Saimaa 8.4.2013, Uutisvuoksi 6.4.2013, Joutseno 11.4.2013, Kymen Sanomat 11.4.2013 ja Länsi-Saimaan Sanomat 16.4.2013.

Mihin hallitus meitä vie?

Hallitus piti puolivälintarkastelunsa helmikuussa. Siihen oli ladattu paljon odotuksia. Puolivälintarkastelun tärkein päätös oli, että hallitus tekee tärkeät linjauksensa kehysriihen yhteydessä maaliskuussa. Odotukset olivat todella korkealla. Työmarkkinajärjestöjen haluttiin sopivan omasta ratkaisustaan ennen kehysriihtä, ratkaisua ei syntynyt.

Pari viikkoa sitten saatiin tieto hallituksen kehysriihen tuloksista, jotka ovatkin olleet sen jälkeen sekavassa ja liikkuvassa tilassa. Hallituksen sisällä oli epätietoisuutta sovitusta. Miten ihmeessä hallitus tällaiseen sekasotkuun joutui? Lopulta hallitus korjasi kovan kritiikin ja paineen vaikutuksesta veropäätöksiään.

On pakko kysyä, onko tällainen toiminta hyväksyttävää? Onko hallitus uskottava poukkoilevan politiikkansa kanssa?

Kehysriihen ratkaisut eivät ole ainoat epäselvät päätökset hallituksen parivuotisella taipaleella. Kuntauudistukseen lähdettiin torvia soitellen. Käytännössä kuntayhteistyön kehittäminen ja vapaaehtoiset kuntaliitokset ovat pysähtyneet lähes täysin hallituksen toimien takia. Kunnat elävät laskevien valtionosuuksien ja epävarmuuden aikaa. Palveluista on suuri huoli. Sosiaali- ja terveyspalvelu- eli sote-uudistus on sekavassa tilassa. Hallituksen taktiikkana on ollut perustaa työryhmiä, joiden tulokset se kuitenkin tyrmää omilla linjauksillaan.

Kunta- tai sote-uudistusta ei kannata hallituksen lisäksi tässä maassa juuri kukaan. Asiantuntijat pitävät ehdotuksia ja niiden valmistelua poikkeuksellisen kehnona, osin jopa perustuslain vastaisena. Kuntalaisia eli palvelujen käyttäjiä ei uudistuksissa ole kuunneltu ollenkaan, vaan ohjaus on tapahtunut täysin ylhäältä käsin.

Mihin hallitus ohjaa Suomea sekavilla ulostuloillaan? Milloin näihin tärkeisiin asioihin saadaan selkeitä vastauksia? Kansalaisilla on oikeus selkeään tietoon ratkaisuista ja niiden vaikutuksista. Tarvitaan oikeudenmukaisia ja Suomea eteenpäin vieviä päätöksiä.

Ari Torniainen
kansanedustaja, Keskusta

Kuva1

Ari Torniainen | 00102 EDUSKUNTA | 050 512 0422 / 09 432 3184 | | www.aritorniainen.fi
Ylös