Ari Torniainen
Takaisin edelliselle sivulle

20.12.2016

Demarinaiset unohtavat Urpilaisen veronkevennykset. Vastine julkaistu Etelä-Saimaassa 12.10.2016.

Suomi tarvitsee yrittäjiä ja heidän luomiaan työpaikkoja. Iso osa uusista työpaikoista syntyy pk-yrityksiin, siksi näiden yritysten toimintaedellytyksiä parannetaan. Yrittäjävähennys on yksi tällainen ratkaisu.

Kaakkois-Suomen Demarinaiset ilmeisesti unohtavat muun muassa 3.10. Etelä-Saimaan Sanomien ja Kymen Sanomien kirjoituksissaan Kataisen (kok.)-Urpilaisen (sd.) hallituksen tekemät yritysverokevennykset, jotka kohdistuivat pääosin osakeyhtiöihin ja erityisesti suuryrityksiin. Kataisen-Urpilaisen hallitus teki vuonna 2014 800 miljoonan euron yhteisöveroalennuksen ja unohti muut kuin osakeyhtiömuotoiset yritykset uudistuksessaan.

Nyt Sipilän hallitus haluaa tuoda kaikki yritysmuodot samalle viivalle. Yritysmuodoille, joita toteutettu yhteisöverokannan alennus ei koskenut, otetaan käyttöön yrittäjävähennys. Vähennys koskee kaikkia yrittäjiä, lukuun ottamatta osakeyhtiöitä: toiminimellä töitä tekevistä kirvesmiehistä partureihin.

Vähennys parantaa itsensätyöllistäjien asemaa. Tämä, jos mikä, on työllistävää yrittäjyyspolitiikkaa ja oikeudenmukaista. Yrittäjävähennys keventää yrittäjäasemassa olevan henkilön eli itsensätyöllistäjän verotusta suhteessa palkansaajan verotukseen. Se on oikein muun muassa siitä syystä, että yrittäjän työ- ja sosiaalioikeudellinen asema on heikompi kuin työsuhteessa toimivan asema.

Yrittäjävähennyksen tavoitteena on kannustaa yritystoiminnan harjoittamiseen. Valtaosa elinkeinonharjoittajista on pienen nettovarallisuuden ja pienten tulojen yrityksiä. Uudistus tehtiin juuri näitä yrityksiä varten ja yrittäjävähennys helpottaa heidän tilannettaan.

Työllisyyden parantamisen ja pienyritysten aseman luulisi kiinnostavan myös sosiaalidemokraatteja. On tärkeää, että suomalaisessa yhteiskunnassa arvostetaan kaikkien yrittäjien työtä tasavertaisesti.

Ari Torniainen
kansanedustaja, Keskusta

Kuva1

Ari Torniainen | 00102 EDUSKUNTA | 050 512 0422 / 09 432 3184 | | www.aritorniainen.fi
Ylös