Ari Torniainen
Takaisin edelliselle sivulle

14.06.2018

Torniainen haluaa autojunan Itä-Suomeen. Tiedote, aiheen pohjalta julkaistu juttu mm. Suomenmaa 19.4.2018 ja Etelä-Saimaa 19. ja 20.4.2018.

Autojuna on kätevä ja tärkeä liikenneväline erityisesti niille, jotka menevät lomanviettoon pohjoisen hiihtokeskuksiin ja joilla on oma auto mukana. Autojunat lähtevät nykyään joko Helsingistä tai Turusta ja menevät Pohjanmaan rataa pohjoiseen aina Kemijärvelle ja Kolariin saakka.

-          Olen tehnyt Itä-Suomen autojunasta kirjallisen kysymyksen, jossa toivon ministeriön selvittävän itäisen autojunan mahdollisuutta ja tarvittaessa lisäämään autojunan VR:n itäisiin junavuoroihin, Torniainen toivoo.

Itäpuolelta Suomea ei pääse pohjoisen autojunaan kuin ajamalla Helsinkiin tai muualle matkan varrelle. Esimerkiksi Haminasta on matkaa käsivarteen Kilpisjärvelle maanteitse yli 1100 kilometriä ja se on pitkä matka ajaa yhdessä päivässä. Matkalla pitää oikeastaan yöpyä jossakin tai mennä ensin pitkä taival länteen autojunalle.

-          On järkevää, että autojunaan pääsisi ainakin sesonkiaikaan myös Itä-Suomesta esimerkiksi Kouvolasta tai Lappeenrannasta sekä mahdollisesti muualta matkan varrelta, jolloin juna kulkisi yöllä Savonrataa tai Karjalanrataa tai mahdollisesti molempia pitkin. Ei ole tarkoituksenmukaista, että kaikki autojunat kulkevat vain Länsi-Suomen kautta, koska Itä-Suomessa on paljon matkailuliikennettä, Torniainen korostaa.

Autojuna tukee ilmastotavoitteita autojen siirtyessä kiskoille pitkällä pohjoisen reissulla. Teiden turvallisuus lisääntyy pitkien automatkojen vähentyessä. VR:n tavoite on palvella kaikkia suomalaisia, itäsuomalaiset mukaan lukien, joten autojuna olisi myös alueellinen tasa-arvoteko.

Ari Torniainen
kansanedustaja, Keskusta
liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen

Kuva1

Ari Torniainen | 00102 EDUSKUNTA | 050 512 0422 / 09 432 3184 | | www.aritorniainen.fi
Ylös