Ari Torniainen
Takaisin edelliselle sivulle

27.02.2023

Nopeiden yhteyksien ulottaminen koko maahan jatkuu. Julkaistu ainakin Suomenmaa 21.10.2021

Liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Torniainen (kesk.) on tyytyväinen, että nopeiden tietoliikenneyhteyksien rakentaminen jatkuu koko maassa voimallisesti.

Hallitus antoi eduskunnalle 21.10.2021 lakiesityksen, jolla laajakaistarakentamisen tukea koskevaa lakia muutetaan siten, että tukea voi jatkossa myöntää vain kiinteiden yhteyksien rakentamiseen.

Laajakaistatukiohjelmaan sovelletaan Euroopan komission yleistä ryhmäpoikkeusasetusta, jossa säädetään siitä, millä edellytyksillä laajakaistainfrastruktuuria voidaan tukea. Asetuksen mukaan 5G-verkkoja ei voida tukea alueella, joilla on jo 4G- tai 5G-verkkoja. Suomessa 4G-verkkojen peitto kattaa melkein koko väestön. Suomessa ei siis voi jatkossa tukea 5G-teknologialla toteutettujen liittymien rakentamista.

- Jatkossa laajakaistarakentamisen tukea saa kuitenkin kiinteiden valokuituyhteyksien rakentamiseen. Asetus nostaa myös tuettavien nopeiden laajakaistayhteyksien nopeuksia. Latausnopeuden on oltava vähintään 300 megabittiä sekunnissa ja lähetysnopeuden vähintään 100 megabittiä sekunnissa. Se onnistuu valokuidun kautta. Laajakaistaohjelma saa ensi vuonna 15 000 000 euroa, jonka kautta nopeita yhteyksiä rakennetaan ympäri maata, Torniainen toteaa.

- Maassamme on monin paikoin hitaat, pätkivät ja toimimattomatkin yhteydet. Niitä parannetaan nyt vauhdilla. Valokuitu on kaikkein nopein ja varmin yhteys, toisaalta matkapuhelinverkkokin käyttää valokuitua. On erittäin tärkeää, että kansalaiset ovat samalla viivalla nopeiden tietoliikenneyhteyksien kanssa asuivatpa he missä päin maata tahansa. Nopea ja toimiva laajakaista on nykyään tärkeää perusinfraa sähkö- ja vesijohtojen tapaan. Esitetyn tuen avulla 30 000 kotitaloutta saa nopeat yhteydet, Torniainen korostaa.


Lisätietoja:

liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ari Torniainen, kesk., p. 050 5120 422

Kuva1

Ari Torniainen | 00102 EDUSKUNTA | 050 512 0422 / 09 432 3184 | | www.aritorniainen.fi
Ylös