Ari Torniainen
Takaisin edelliselle sivulle

17.10.2013

Uutta työtä keksimään. Mielipidekirjoitus Etelä-Saimaa ja Kouvolan Sanomat 9.10.2013, Uutisvuoksi 14.10.2013, Länsi-Saimaan Sanomat 15.10.2013.

Suomesta katoaa teollisia työpaikkoja pelottavaa vauhtia. Stora Enso ilmoitti vähentävänsä yhteensä 160 työpaikkaa Imatralta, Paroc lopettaa Lappeenrannassa vuoden 2016 loppuun mennessä ja 250 työpaikkaa häviää, myös Kouvolan ja Kotkan seudut ovat kokeneet omat rajut irtisanomisensa. Mieli on apeana ihmisten irtisanomisista. Tarvitsemme uutta työtä.

Suomi tarvitsee julkiselta vallalta aktiivisempia toimia uuden työn kehittämiseksi maahan. Keskusta on esittänyt 3-5 miljardin kasvurahastoa. Se sijoittaisi, yhdessä yksityisen rahan kanssa, pieniin ja keskisuuriin, nouseviin yrityksiin, jotta sinne syntyisi uutta työtä ja työpaikkoja. Tarvitaan uusia aloja ja esimerkiksi biotalous erilaisine uutta luovine ratkaisuineen ympäristöpuolella, elintarvike- ja energiantuotannossa, matkailu sekä vaikkapa tulevaisuuden hyvinvointipalvelut voivat jatkossa olla uuden työn perusta ja vientituotteita. Ei tavoitella yhtä Nokiaa tai kahta suurta yritystä korjaamaan koko tilannetta vaan vaikkapa tuhatta pienempää kasvuhakuista yritystä. Kasvurahaston rahoitus tulisi esimerkiksi eläkejärjestöiltä.

Pienille yrityksille on etsittävä samanlaiset veroratkaisut kuin suurille jo tehtiin ja byrokratia sekä yrittämisen kynnys on tehtävä mahdollisimman mataliksi. Myös epäonnistumiseen on annettava mahdollisuus.

Valtion on huolehdittava perusinfrastruktuurista. Tätä varten perustetaan Infra Oy. Sen kautta voitaisiin nykyistä helpommin hoitaa suurten liikenne- ja rakennushankkeiden rahoitus. Nyt se on budjetin kautta hankalampaa.

Liian monet joutuvat omakohtaisesti kokemaan irtisanomisen ja työttömyyden. Epävarmuus tulevaisuudesta heijastuu yhteiskunnan lisäksi perheisiin ja läheisiin. Työllisyyden parantamiseksi
tarvitsemme uutta ajattelua ja uusia ideoita, jotta maamme näivettyminen saadaan pysäytetyksi.

Ari Torniainen
kansanedustaja, Keskusta

Kuva1

Ari Torniainen | 00102 EDUSKUNTA | 050 512 0422 / 09 432 3184 | | www.aritorniainen.fi
Ylös